Veera-koiran puheenvuoro

”Yleisön pyynnöstä kerron tarinani. Nimeni on Veera, kennelnimeltäni Kielletty Hedelmä. Olen narttu parhaassa iässä. Turkkini on kiiltävän musta, häntäni vahva ja lihakset voimakkaat. Olen vilkas ja nopealiikkeinen. Olen keskittymishäiriöinen ja jännittävästi erilainen koira eli erko. Haluan olla joka paikassa joka hetki. Haluan saada kaikkien jakamattoman huomion – nyt heti ja keinoilla millä tahansa.

Rauhallinen siskoni Noppa on esikuvani. Seuraan häntä ja haluaisin olla kuin hän. Olen oppinut Nopalta, miten kuljetetaan kenkiä ja röhkitetään kumipossua ja tanssitaan papanamamboa. Kilpailen ihmiseni huomiosta siskoni kanssa. Tarvittaessa käyttäydyn röyhkeästi ja tönäisen Nopan rapsuttavien ja silittävien käsien ulottuvilta: minulle rapsutukset, minulle!! Ja herkut kans!

Siskoni Noppa on Viisaskoira. Minä olen Sankarikoira. Lähelläni tapahtuu ja sattuu kaikenlaista. Pidän vauhdista. Joudun usein haastaviin tilanteisiin, joihin Noppa suuressa viisaudessaan ei joudu. Mutta minä selviydyn tilanteesta kuin tilanteesta – Sankarina.

Olen ymmärtänyt, että luonteeni perusominaisuudet johtuvat lapsuudestani, jonka vietin muualla kuin nykyisessä kodissani.

Ihmiseni on kertonut, että ensimmäinen elinvuoteni oli minulle raskasta aikaa. Elin useassa eri perheessä, ja aina minusta ei huolehdittu riittävästi. Olin vapaana ja etsin ruokani sieltä mistä löysin. Olin aliravittu ja laiha. Sain pentuja alaikäisenä, mutta säilyin hengissä. Olen siis emo, mutta en tiedä pennuistani mitään.

Pääsin nykyiseen kotiini, kun ihmiseni etsi Nopalle seuraa ja virikettä. Uudessa kodissani olin pitkään epävarma, enkä aluksi luottanut ihmiseeni. Vietin paljon aikaa aidatulla pihallamme. Kiinnityin uuteen siskooni, Noppaan. Vähitellen aloin luottaa myös ihmiseeni. Nyt luottamukseni on sataprosenttista, jopa liimautuvaa. Rakastan heittäytyä koko olemuksellani ihmiseni viereen, kainaloon tai koukistuneiden jalkojen mutkaan. Siinä minulla on turvallinen olo.

Nyt viiden vuoden kypsässä iässä en ole vieläkään täysin päässyt irti lapsuuteni tottumuksista. En voi mitenkään vastustaa kiusausta ja kihelmöivän jännittävää tunnetta, joka syntyy, kun näen ruokapöydällä ruokaa. Maistan mielelläni hieman puuroa ihmiseni pennun lautaselta tai juustoa leipien päältä – kokonainen ruisleipäkin on hyvää. Ja pakko kyllä myöntää, että sieppaan välillä myös Nopalle tarkoitettuja herkkuja. Teen sieppaukset salamannopeasti ja jälkiä jättämättä – tai no, jos sylkeä ei lasketa…Kesällä syön pihan oksat, kävyt, marjat, tomaatit ja muut maistuvat istutukset. Mutta hei…Noppakin syö!

Herään aamulla aikaisin, jotta voin herättää ymmärtäväiset ja varmasti kiitolliset naapurini pirteällä haukullani. On todella ärsyttävää, kun huomaan, että naapurini kissa viettää aikaa pihallani. Ajan sen ripeästi omalle pihalleen, ja varmuuden vuoksi jään haukkumaan ja hyppimään aitaa vasten. Siitä sai! Uskaltaakin tulla takaisin! (Näin meidän kesken: se on kaunis kissa ja oikeasti olisi kiva tutustua siihen paremmin…mutta dog’s gotta do what a dog’s got to do.)

Joskus pääsen livistämään pihaltani naapureihin. Se vasta piristävää onkin, kun ihmiseni juoksee perässä, anoo, lahjoo, kiljuu ja uhkailee. (Alä kerro kenellekään, mutta kun ihmiseni suuttuu ja sen liikennevalot muuttuvat keltaisesta punaiseen, se on vannonut lähettävänsä minut Pohjois-Koreaan lihapullaksi – kuvittele! Oikeasti tiedän, että se ei ole totta, sillä ihmiseni rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.) Parasta on se, että perääni lähdetään autolla ja pääsen kyydissä takaisin kotiin: Sankarikoira selviytyy taas…

Vilkkaasta luonteestani huolimatta olen hyvin herkkä ja tunteellinen koira. Tarvitsen jatkuvaa hellyyttä ja tukea arjen haasteissa. Saan hillittömiä hepuleita niin kotona kuin kaduilla. En voi kestää, kun joku toinen koira tulee vastaan. Nopan kanssa villiinnytämme ja kiihdytämme toisiamme raivokkaaseen riemuun – ei niin kovin narttumaiseen, myönnetään. Viime sunnuntaina heittäydyin vahingossa (siis I-H-A-N vahingossa) veneestä mereen laiturin alle. Se oli varsinainen base jump! Ihmiseni oli huolissaan siitä, miten minut saataisiin maihin. Mutta eipä hätää: Sankarikoirana selvitin tilanteen ihan itse. Työnsin voimakkaalla kuonollani kiviä syrjään ja kaivauduin laiturin alta, pienestä kolosta autoon turvaan.

Tähän loppuu tämänkertainen Veeran, Veerun, Veerutin,Kaunis Veeran, Veeru Karvakorvan, Ihanan Pimun, Siloturkin, Räyhä Veeran ja Pillin (Noppa on se Pulla) puheenvuoro. Rakkaalla koiralla on monta nimeä :).”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s