Opi Twiittaamalla!

Twitter on verkkopalvelu, jossa voi julkaista twiittejä (tai tviittejä) eli lyhyitä, enintään 140 merkin mittaisia viestejä. Twiittiin voi  lisätä myös linkin kuvaan, videoon, uutiseen tai vaikka blogikirjoitukseen.

 

Twiittiin voi lisätä hashtagin, #, eli avainsanan. Se kertoo twiitin aiheen. Avainsanojen avulla twiittaajat voivat etsiä tiettyihin aiheisiin liittyviä twiittejä.

Esimerkiksi:

#tviibi on avainsana, jonka liitän niihin twiitteihini, jotka kertovat yläkoulun biologian oppituntien sisällöistä, tunnelmista, ajatuksista ym.

#tviige on vastaavasti avainsana, jonka liitän twiitteihin, jotka kertovat maantiedon oppitunneista.

#twippi on #tviibin ja #tviigen esikuva ja malli.

Tuusulan lukion matematiikan opettaja, Ville Aitlahti keksi tiivistää matematiikan tunnin sisältöjä twiiteihin, twipeiksi.

Minusta se oli hurjan hieno idea – ja sain Villeltä luvan matkia ;).

Löydät Villen Twitteristä @matikkamatskut – käyttäjänimen takaa.

Kun haluat osoittaa viestisi tietylle henkilölle, lisää twiitin alkuun @ – merkki ja henkilön käyttäjätunnus. Esimerkiksi, jos vastaat minun twiittiini, kirjoita ”@RitKes”.

 

Twitterissä oppii kuin ohimennen

Twitter on yllättävän hyvä paikka oppia uusia asioita. Sanon yllättävä, koska en olisi uskonut sitä itsekään vielä vuosi sitten. Olen oppinut Twitterissä enemmän kuin monissa – siis monissa! – koulutuksissa yhteensä. Paitsi että Twitterissä oleminen on hyödyllistä, se on myös hauskaa.

Twitterissä voit

  • seurata ketä tahansa: yläkoululaisia, lukiolaisia, julkkiksia, opettajia,  asiantuntijoita, yhdistyksiä, yrityksiä, sanomalehtiä, aikakausilehtiä, toimittajia….
  • tutustua samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin ja keskustella
  • löytää sellaisia asioita, joita et olisi osannut erikseen etsiä: ne vain pulpahtavat esille!
  • jakaa omia tietojasi, ajatuksiasi ja ideoitasi
  • kysyä ja saada vastauksia
  • oppia ja opettaa
  • viihtyä

Twinkkejä

1. Etsi itsellesi sopivia seurattavia.

Etsi sellaisia, joilla on jotakin kiinnostavaa sanottavaa ja jaettavaa.

Älä kiinnitä huomiota vain seurattavien tai seuraajien lukumäärään. Kiinnostava yhteisö on tärkeämpää kuin seurattavien tai seuraajien määrä.

2. Twiittaa tyylillä – omalla!

Huomaa, että kuka tahansa voi seurata sinua ja nähdä twiittisi. Mieti siis, mitä twiittaat. Twiittaa fiksusti, omalla tavallasi ja aidosti.

3. Osallistu rohkeasti.

Perustele. Kysele. Kyseenalaista. Ideoi. Ihmettele. Kerro. Vastaa. Tiivistä. Kiteytä. Väitä. Oivalla…

4. Jaa sisältöä.

Jaa kuvia, mielipiteitä, ideoita, oivalluksia, videoita, blogikirjoituksia, tapahtumia…

Jakaminen tuottaa sisältöä yhteiseen käyttöön, yhteiseen hyvään. Yhdessä toimimalla saadaan enemmän aikaiseksi kuin yksin. 

5. Valitse vapaasti.

Voit valita ketä seuraat, ketä et. Voit osallistua tai olla osallistumatta.

6. Harjoittele.

Harjoittelemalla ja kokeilemalla opit Twitterin käytön. Voit harjoitella biologian ja maantiedon tunneilla.

Tee vaikka näin:

Mieti, mikä oli oppitunnin keskeisin sisältö, tapahtuma, ajatus tai oivallus. Tiivistä, kiteytä se yhteen twiittiin.

Voit myös kysyä, kyseenalaistaa tai ihmetellä. Mitä vain!

Etsi ja lisää twiittisi aiheeseen liittyvä luotettava lähde ja linkitä se.

Lisää twiittiin avainsana eli #.

 

Lähteet:

Twitter-opas vasta-alkajille

Ota twiittaus haltuun: 10 vinkkiä aloittelijoille ja konkareille

Henkilökohtainen oppimisverkosto. Alustana Twitter. (Sometek.fi)

Twippaaminen – tulevaisuuden opetusta

Viserrä luokassa – Twitter opetuskäyttöön

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s