Argumentointi

Mitä argumentointi on?

Argumentointi on yksi viestinnän muoto. Se voi olla kirjallista tai suullista viestintää. Argumentoinnissa jotakin asiaa tarkastellaan kriittisesti ja esitetään omia mielipiteitä, jotka perustellaan.

Argumentointi muodostuu väitteistä tai kysymyksistä, joihin esitetään asiallisia ja selkeitä perusteluja, kyseenalaistuksia tai mielipiteitä.

Perustelua, joka vahvistaa väitettä kutsutaan argumentiksi. Perustelua, joka kritisoi ja kyseenalaistaa väitettä, kutsutaan vasta-argumentiksi.

Argumentointitaitoja tarvitaan tilanteissa, joissa pyritään vaikuttamaan lukijoiden tai kuulijoiden mielipiteisiin: esimerkiksi mielipidekirjoituksissa, puheenvuoroissa, esityksissä ja kokouksissa.

Argumentoinnin tavoitteet

Argumentoinnin tavoitteena on ymmärtää ja oppia asia syvällisemmin.

Argumentoinnin tavoitteena on vaikuttaa lukijoihin tai kuulijoihin niin, että heidän asenteet tai mielipiteet vahvistuvat, korjaantuvat tai muuttuvat.

Argumentoinnissa pyritään perustelemaan oma mielipide niin uskottavasti ja vaikuttavasti, että kuulija tai lukija alkaa ajatella asiaa itselleen uudesta näkökulmasta.

Tavoitteena on siis vaikuttaminen ja sen kautta toisten asenteiden ja mielipiteiden vahvistaminen, muuttaminen tai korjaaminen.

Esimerkki argumentoinnista

Jos haluat vakuuttaa äitisi siitä, että sinun pitää päästä kavereiden kanssa elokuviin, kerrot hänelle mahdollisimman monipuolisesti ja asiallisesti elokuvissa käymisen etuja.

Jos kaverisi on sitä mieltä, että mammutin kloonaaminen on hyvä asia, voit yrittää muuttaa hänen mielipidettään kertomalla kloonaamisen haitoista.

Hyvässä argumentoinnissa

  • asiaa tarkastellaan rehellisesti ja avoimesti
  • osoitetaan, että asia osataan hyvin
  • pyritään vakuuttamaan ja vaikuttamaan
  • perustelut esitetään selvästi, asiallisesti ja laadukkaasti
  • perustelut kohdistuvat suoraan väitteeseen
  • perustelut ovat ymmärrettäviä
  • muiden väitteitä kritisoidaan ja kyseenalaistetaan
  • muiden esittämään kritiikkiin vastataan
  • asiaa ei vääristellä
  • ei riidellä eikä loukata toisia

Ennen argumentointia

Ennen argumentointia pitää tutustua aihetta käsittelevään kirjallisuuteen.

Ennen argumentointia voidaan laatia mielipidekirjoitus, jossa oma mielipide aiheeseen perustellaan.

Mielipidekirjoituksessa on hyvä tuoda esille myös vasta-argumentteja, joiden avulla kirjoittajan omaa näkemystä voidaan kritisoida. Tämä voi auttaa ennakoimaan keskustelussa syntyvää mahdollista kritiikkiä ja helpottaa vastaamaan siihen.

Argumentoinnin jälkeen

Argumentoinnin jälkeen mietitään muuttuivatko tai tarkentuivatko alkuperäiset mielipiteet, asenteet ja perustelut. Mitä opittiin? Mikä oli keskustelun lopputulos?

Omaa mielipidekirjoitusta täydennetään ja kirjoitetaan puhtaaksi

Argumentointia voi harjoitella myös väitekorttien avulla.

Tässä on argumentoinnin periaatteita ja esimerkkejä.


 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s