Bengtskär voitti majakkabongauskisan

Tämä kesä on ollut varsinainen majakkabongauskesä. Olemme käyneet kesän aikana kolmella majakkasaarella: Uudenkaupungin Isokarissa, Porvoon Söderskärissä ja Kemiönsaaren Bengtskärissä. Viime talvena kävimme Länsi-Turunmaan Utössä ja edellisenä kesänä mökkisaartamme lähinnä olevalla Säpin majakkasaarella Luvialla.

Olemme tutustuneet kaikenkaikkiaan viiteen majakkasaareen, ja päätimme poikani kanssa arvioida kokemuksemme majakkasaarilla. Annoimme kouluarvosanoja 4-10 seuraaville osatekijöille: veneretki majakkasaaareen, retken tarjoilu tai omat eväät, saaren luonto, majakan historia ja majakan ulkonäkö sisältä ja ulkoa.

Eniten pisteitä saivat Bengtskär ja Utö. Toiseksi eniten pisteitä sai Isokari, kolmanneksi  Söderskär ja neljänneksi Säppi.

Bengtskär oli ehdoton voittaja monesta eri syystä. Retkipäivänä sää oli erinomainen: tuuli puhalsi vain 1 tai 2 metriä sekunnissa, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, matkaoppaamme Seppo Sällylä kertoi todella kiinnostavasti majakan historiasta, m/s Summersealla tarjoiltu lohikeitto oli hyvää (tosin Isokarilla se oli parasta). Retken aikana bongasimme graniittisen majakan lisäksi vanhan (noin 15-vuotiaan) merikotkan, lukuisia merihanhia, haahkanaaraita ja kesän poikasia (jo nuoria), riskilöitä, merimetsoja, suosirrin ja harmaahylkeet karikolla. Ja näimme myös vapaasukeltajan intohimoisen harrastuksensa parissa eli miehen, joka asuu meidän talossa…

Utössä olimme kahdestaan maaliskuun alkupuolella, kelirikon aikaan. Sää oli aivan toisenlainen kuin Bengtskärin retkipäivänä. Matka m/s Eivorilla oli jännittävä ja kesti lähes viisi tuntia. Kuljimme pimeässä Saaristomeressä jäiden seassa, niin sanotussa rännissä. Ulkomerellä tuuli navakasti. Keskiyöllä saavuimme perille ja majoituimme huoneeseemme. Seuraavana päivänä ja iltana tutkimme saarta. Viikonlopun aikana koimme monta säätä: tiheän sumun, lumimyrskyn ja aurinkoisen poudan.  Myös Utössä tutustuimme oppaan johdolla majakan jännittävään historiaan ja löysimme surullisen kohtalon kokeneen Drakenin muistomerkin.

Isokari keräsi pisteitä jättihyvästä lohikeitosta ja saaristolaisleivästä, punajalkaisista riskilöistä ja lähes henkilökohtaisesta opastuksesta. Söderskärin pisteet tulivat kauniista luodosta ja sen valkoposkihanhiperheistä. Säppi jäi mieleemme kauniina valkoisena kotimajakkana (sijaitsee lähinnä mökkisaartamme), jonka ympäristön tervaleppälehdoissa asustavat Skotlannin Ylämaalta kotoisin olevat lempeät ylämaannaudat. Säpissä eläviä mufloneita emme valitettavasti nähneet.

Uudet majakkabongaukset jäänevät ensi kesään, Utöseen taidamme mennä uudestaan syksyllä.

Onneksi mökilläkin tuulee

Mökkisaaressamme, Selkämeren eteläosassa, on tuullut lounaasta navakasti jo kaksi päivää. Tuulen nopeus on Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan noin 14 metriä sekunnissa, puuskissa enemmänkin. Aaltojen korkeus, joka mitataan aallon pohjasta sen huippuun, on noin 1,8 metriä. Korkein yksittäinen aalto voi olla jopa 3,3 metriä. Jätimme siis tänään kauppa- ja kaverireissun Poriin väliin.

Tuulen voimakkuuden huomaa, kun katsoo ja kuuntelee merta: meri kohisee voimakkaasti ja aaltojen harjat murtuvat valkoiseksi vaahdoksi. Kun seisoo – tai istuu – laiturilla, tuuli kokeilee tasapainoa ja tuulettaa korvia – varsinkin Nopan korvia. Tai sitten Noppa vastaanottaa koirakamujen viestejä vastarannalta :D.

Tuuli synnyttää pilviä yhdessä Auringon säteilyn kanssa. Tuuli muuttaa jatkuvasti pilvien muotoja ja lopulta tuhoaa ne. Parin tuulisen mökkipäivän ajan bongasin ja keräsin (kuvaamalla) pilviä. Se oli ihan kivaa ja helppoa, mutta niiden tunnistaminen oli varsin haastavaa. Käytin apuna Ilmatieteenlaitoksen pilvikuvastoa.

Tässä parin päivän pilvibongauksen tuloksia (tunnistuksen onnistumisesta en tosin ole varma):

Untuvapilvet (Cirrus) ovat pitkiä ja ohuita pilviä. Ne muistuttavat koukkuja, raitoja tai vaikka kalanruotoja. Untuvapilvet ovat yläpilviä eli niiden alaraja on vähintään 5-9 kilometrin korkeudessa. Yläpilvet muodostuvat jääkiteistä.

Palleropilvet (Cirrocumulus) ovat pieniä palleroita erilaisissa ryhmissä tai jonoissa. Kun ojennat käden, palleropilvet ovat noin pikkusormen levyisiä. Ne ovat yläpilviä ja muodostuvat jääkiteistä.

Jalaspilvet ovat untuvapilviä. Jalaspilvet ovat saaneet nimensä rekien jalaksista, joita niiden ulkonäkö muistuttaa. Koukkupäiset jalaspilvet ennustavat lämpimän rintaman saapumisesta ja siihen liittyvistä sateista. Ja kyllä! Seuraavana päivänä satoi.

Kuvan alaosassa on kumpukerrospilviä (Stratocumulus). Ne ovat suuria ja pehmeännäköisiä hattaroita ja esiintyvät usein jonossa. Jos ojennat käden, ne näyttävät noin nyrkinkokoisilta. Kumpukerrospilvien leveys on suurempi kuin niiden korkeus. Ne ovat alapilviä eli niiden alaraja on alle 2 kilometrin korkeudessa. Alapilvet muodostuvat vesipisaroista.

Laajat sadepilvet (Nimbostratus) ovat kilometrien levyisiä muodottomia möhkäleitä, joista sataa vettä tai lunta tasaisesti ja tuntikausia. Ne ovat keskipilviä eli niiden alaraja on noin 2-6 kilometrin korkeudessa. Sadepilvet muodostuvat vesipisaroista tai jääkiteistä.

Onneksi siis tuulee! Paitsi että pilvien muodonmuutokset ovat nopeita, tuulesta on muutakin hyötyä: verenhimoiset hyttysnaaraat eivät pidä tuulesta ja aallokossa voi saalistaa vaahtopäitä tai harjoitella kelluntaa:

Ja itse asiassa, ilman tuulia meille kävisi huonosti. Sateet loppuisivat mantereilta, koska tuulet kuljettavat kosteaa ilmaa mereltä mantereille. Joet kuivuisivat ja mantereet aavikoituisivat. Elämä olisi siten mahdollista vain merissä ja niiden rannoilla. Napa-alueet kylmenisivät ja päiväntasaajan alueet kuumenisivat, koska tuulet tasaavat lämpötilaeroja maapallolla. Tuulipölytteiset kasvit kuolisivat sukupuuttoon, jos tuulta ei olisi kuljettamassa niiden siitepölyä.  Ja niin edelleen… voitte keksiä itse lisää tuulettomuuden seurauksia: luettelosta tulee aika pitkä.

Meidän koirat syövät meidän marjat

Tänään kävimme tylsien arkisten puuhien (kaupassa käynti, siivous ym.) lomassa Halikon Pirunvuorella. Siellä on yksi Suomen suurimmista hiidenkirnuista. Hiidenkirnu on sileäreunainen kuoppa kallioperässä. Ne ovat syntyneet, kun mannerjäätikön sulamisvedet ovat pyörittäneet isoa kiveä vuosi (vuosituhat!) toisensa jälkeen. Pyörrekivi eli jauhinkivi on kaivertanut kallioperään sileäreunaisen kuopan.

Halikon Pirunvuoren hiidenkirnun halkaisija on noin 3-4 metriä ja syvyys noin 7-8 metriä. Suomen suurin hiidenkirnu löytyy Sallasta. Sen halkaisija on yli 15 metriä ja syvyydeksi arvioidaan yli 13 metriä.

Nämä kuvat ovat Pirunvuorelta:

.

Hiidenkirnun läheltä löytyi myös muinainen ranta eli niin sanottu pirunpelto. Muinaisrannat ovat nimensä mukaisesti muinaisia rantoja. Jääkauden jälkeen maa on kohonnut ja nostanut muinaiset rantakivikot nykyisten mäkien rinteille.  Kannattaa katsoa, mihin astuu ja istuu, sillä kivikot ovat myös käärmeiden suosiossa.

Ja päivän päätteeksi totesimme, että meidän marjat maistuvat – jälleen kerran – koirillemme…Mustikat, mustaherukat ja karviaiset maistuvat pimuille, Nopalle ja Veeralle. Ei se haittaa…. marjojen ”elämäntehtävänä” on tullakin syödyksi. Marjojen sisällä on siemenet eli kasvivauvat (oikeammin siemen- eli kukkakasvien alkiot), joista kasvaa uusia siemen– eli kukkakasveja. Kun eläin syö marjan, sen sisältämä siemen ei hajoa eläimen ruuansulatuskanavassa, vaan poistuu ulosteen mukana. Marjoja syövä eläin (tässä tapauksessa koira) levittää siis kasvia uusille elinympäristöille. Järkevää!

Tosin…olisi ollut kiva itsekin saada maistiaisia….

Nyt pystytämme teltan pihalle, ja painumme nukkumaan.