Noppa-koiran puheenvuoro

Päivänavauksien aiheen pohtiminen on joskus haastavaa puuhaa. Tänään maanantaina oli minun vuoroni pitää päivänavaus, ja mietin koko viikonlopun mistä aiheesta puhuisin. Sunnuntai-iltana aihetta ihmetellessäni (ja pienen tuskastuneisuuden jo hiipiessä pintaan) sain idean vieressä lepäävältä Noppa-koiraltani. Kerroin päivänavauksessa Nopan puheenvuoron.

”Olen 10 vuotta vanha labradorinnoutaja, tuttujen kesken Noppa. Olen mielestäni vanhentunut arvokkaasti: leuassani ja pepussani karva on hienostuneen harmaansävyistä, poskeni roikkuvat arvokkailla poimuilla ja ruskeat silmäni ovat lempeät ja täynnä rakkautta ja luottamusta omaa ihmistäni kohtaan.

Viikonloput ovat elämäni parasta aikaa, sillä silloin saan olla ihmiseni kanssa paljon yhdessä. Silloin ihmiseni ei tarvitse lähteä aikaisin töihin kouluun, vaan hän voi olla minun ja siskopuoleni Veeran kanssa koko päivän. Päivän paras hetki on, kun pääsen ihmiseni viereen sänkyyn. Jos hän nukkuu, herätän hänet läimäyttämällä ahavoituneilla tassuillani.

Yhteisen aamuköllöttelyn jälkeen saan maailman parasta aamupalaa: papanoita. Ne maistuvat taivaallisilta ja pitävät minut terveenä. Aamupalan jälkeen minun tekee aina mieli tanssia. Tanssiini kuuluu voimakkaat, pyörivät pepun liikkeet ja lantion edestakaiset heilautukset. Samalla pidän suussani kumiporsasta, joka röhkii tanssini tahdissa. Sain porsaan vuosia sitten joululahjaksi, ja se on herkkujen lisäksi paras joululahjani.  Jos ihmiseni ei lähde mukaan pepunheilahduksiini, tönin häntä kuonollani ja porsaallani sääreen. Se yleensä toimii, ja sitten tanssimme yhdessä.

Aamupalan ja papanatanssin jälkeen lähdemme kävelylle Perniön asemalle.  Kävelyllä haistelen paljon ja jätän viestejä muille koirille. Muu päivän ohjelma riippuu siitä, mitä ihmiseni keksii tehdä. Minä osallistun parhaani mukaan.

Mökillä otan paljon aurinkoa, sillä lämpö tekee minulle hyvää. Paksu musta turkkini imee mukavasti auringon lämpöä. Kun kellahdan selälleni, myös sopivasti pullea mahani saa aurinkoa. Auringonoton jälkeen pulahdan uimaan viileään Selkämereen. Uin muutaman kierroksen kahdeksikkoa. Siinä paksu häntäni toimii hyvänä suunnanpitäjänä. Kun tulen uimasta, etsiydyn ihmiseni lähelle ja ravistan voimakkaasti. Jos päiväni on täydellinen, löydän metsästä jotain hyvältä haisevaa – sienen tai raadon – kaikki käy. Saan parhaat tuoksut turkkiini, kun kierin turkki märkänä puoliksi mädäntyneen ja voimakkaasti haisevan sienen päällä. Silloin sen lumoava  tuoksu imeytyy karvanjuuria myöten koko olemukseeni, eikä poistu vaikka ihmiseni yrittää sitä poistaa lukuisilla pesuyrityksillään. Mökillä kuljen myös naapureissa, sillä he pitävät minusta ja saan heiltä paljon herkkuja. Ihmiseni kutsuu minua kyläluutaksi, vaikka mielestäni en muistuta luutaa. En välitä kesäkilojen kertymisestä, sillä ne karisevat kyllä syksyn aikana pois yhteisillä lenkeillämme.

Nyt syksyllä päiväni ovat tylsempiä kuin kesällä. Ihmiseni on aloittanut työt koulussa, ja viettää aivan liikaa aikaa poissa kotoa. Minä odotan häntä täydessä valmiustilassa. Kun kuulen ihmiseni auton äänen, olen valmis toimimaan. Toivotan hänet tervetulleeksi iloisella haukulla ja kannan kenkiä edestakaisin. Tämä on arkipäivän paras hetki. Tiedän pian saavani rapsutuksia, ruokaa ja pääseväni kävelylle.

Olen harmissani siitä, että ihmiseni joutuu istumaan omassa kopissaan ja painelemaan mustia näppäimiä ja tuijottamaan kirkasta näyttöä iltapäivä toisensa jälkeen. Vaikka kuinka tönisin kuonollani hänen kättään pois nappuloilta tai vetäisin hampaillani vaatteista, en mielestäni saa riittävästi huomiota. Ihmiseni elämä näyttää koiransilmiini kovin tylsältä. Kun en anna periksi, se jopa murisee ja heiluttelee hermostuneena käsiään. Toivoisin, että ihmiseni viettäisi enemmän aikaa kanssani.

Jään kuitenkin odottamaan ihmiseni huomiota ja otan päiväunet hänen lähellään, kovalla ja kylmällä lattialla. Pidän kyllä enemmän pehmeästä sohvasta, jonka ihmiseni on antanut käyttööni. Sohvallani on ikioma tyynyni, punainen merinolammastyyny. Se tuoksuu minulta. Mutta kun olen lattialla, olen heti valmis rapsutuksiin ja herkkuihin, kun ihmiseni pitää taukoa. Tiedän, että teen ihmiselleni hyvää.

Tässä puheenvuoroni tällä kertaa. Lisää elämästäni – ja Veera-siskoni elämästä, voitte lukea blogistani.”

Näin siis Noppa. Kun pääset kotiin, kuuntele hetki omaa eläintäsi. Mitä se kertoisi sinulle omasta elämästään?

Ja tästäpä syntyi ajatus, että ehkäpä lähitulevaisuudessa Noppa ja Veera kirjoittavat lisää elämästään näillä sivuilla :D.

Onneksi mökilläkin tuulee

Mökkisaaressamme, Selkämeren eteläosassa, on tuullut lounaasta navakasti jo kaksi päivää. Tuulen nopeus on Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan noin 14 metriä sekunnissa, puuskissa enemmänkin. Aaltojen korkeus, joka mitataan aallon pohjasta sen huippuun, on noin 1,8 metriä. Korkein yksittäinen aalto voi olla jopa 3,3 metriä. Jätimme siis tänään kauppa- ja kaverireissun Poriin väliin.

Tuulen voimakkuuden huomaa, kun katsoo ja kuuntelee merta: meri kohisee voimakkaasti ja aaltojen harjat murtuvat valkoiseksi vaahdoksi. Kun seisoo – tai istuu – laiturilla, tuuli kokeilee tasapainoa ja tuulettaa korvia – varsinkin Nopan korvia. Tai sitten Noppa vastaanottaa koirakamujen viestejä vastarannalta :D.

Tuuli synnyttää pilviä yhdessä Auringon säteilyn kanssa. Tuuli muuttaa jatkuvasti pilvien muotoja ja lopulta tuhoaa ne. Parin tuulisen mökkipäivän ajan bongasin ja keräsin (kuvaamalla) pilviä. Se oli ihan kivaa ja helppoa, mutta niiden tunnistaminen oli varsin haastavaa. Käytin apuna Ilmatieteenlaitoksen pilvikuvastoa.

Tässä parin päivän pilvibongauksen tuloksia (tunnistuksen onnistumisesta en tosin ole varma):

Untuvapilvet (Cirrus) ovat pitkiä ja ohuita pilviä. Ne muistuttavat koukkuja, raitoja tai vaikka kalanruotoja. Untuvapilvet ovat yläpilviä eli niiden alaraja on vähintään 5-9 kilometrin korkeudessa. Yläpilvet muodostuvat jääkiteistä.

Palleropilvet (Cirrocumulus) ovat pieniä palleroita erilaisissa ryhmissä tai jonoissa. Kun ojennat käden, palleropilvet ovat noin pikkusormen levyisiä. Ne ovat yläpilviä ja muodostuvat jääkiteistä.

Jalaspilvet ovat untuvapilviä. Jalaspilvet ovat saaneet nimensä rekien jalaksista, joita niiden ulkonäkö muistuttaa. Koukkupäiset jalaspilvet ennustavat lämpimän rintaman saapumisesta ja siihen liittyvistä sateista. Ja kyllä! Seuraavana päivänä satoi.

Kuvan alaosassa on kumpukerrospilviä (Stratocumulus). Ne ovat suuria ja pehmeännäköisiä hattaroita ja esiintyvät usein jonossa. Jos ojennat käden, ne näyttävät noin nyrkinkokoisilta. Kumpukerrospilvien leveys on suurempi kuin niiden korkeus. Ne ovat alapilviä eli niiden alaraja on alle 2 kilometrin korkeudessa. Alapilvet muodostuvat vesipisaroista.

Laajat sadepilvet (Nimbostratus) ovat kilometrien levyisiä muodottomia möhkäleitä, joista sataa vettä tai lunta tasaisesti ja tuntikausia. Ne ovat keskipilviä eli niiden alaraja on noin 2-6 kilometrin korkeudessa. Sadepilvet muodostuvat vesipisaroista tai jääkiteistä.

Onneksi siis tuulee! Paitsi että pilvien muodonmuutokset ovat nopeita, tuulesta on muutakin hyötyä: verenhimoiset hyttysnaaraat eivät pidä tuulesta ja aallokossa voi saalistaa vaahtopäitä tai harjoitella kelluntaa:

Ja itse asiassa, ilman tuulia meille kävisi huonosti. Sateet loppuisivat mantereilta, koska tuulet kuljettavat kosteaa ilmaa mereltä mantereille. Joet kuivuisivat ja mantereet aavikoituisivat. Elämä olisi siten mahdollista vain merissä ja niiden rannoilla. Napa-alueet kylmenisivät ja päiväntasaajan alueet kuumenisivat, koska tuulet tasaavat lämpötilaeroja maapallolla. Tuulipölytteiset kasvit kuolisivat sukupuuttoon, jos tuulta ei olisi kuljettamassa niiden siitepölyä.  Ja niin edelleen… voitte keksiä itse lisää tuulettomuuden seurauksia: luettelosta tulee aika pitkä.

Meidän koirat syövät meidän marjat

Tänään kävimme tylsien arkisten puuhien (kaupassa käynti, siivous ym.) lomassa Halikon Pirunvuorella. Siellä on yksi Suomen suurimmista hiidenkirnuista. Hiidenkirnu on sileäreunainen kuoppa kallioperässä. Ne ovat syntyneet, kun mannerjäätikön sulamisvedet ovat pyörittäneet isoa kiveä vuosi (vuosituhat!) toisensa jälkeen. Pyörrekivi eli jauhinkivi on kaivertanut kallioperään sileäreunaisen kuopan.

Halikon Pirunvuoren hiidenkirnun halkaisija on noin 3-4 metriä ja syvyys noin 7-8 metriä. Suomen suurin hiidenkirnu löytyy Sallasta. Sen halkaisija on yli 15 metriä ja syvyydeksi arvioidaan yli 13 metriä.

Nämä kuvat ovat Pirunvuorelta:

.

Hiidenkirnun läheltä löytyi myös muinainen ranta eli niin sanottu pirunpelto. Muinaisrannat ovat nimensä mukaisesti muinaisia rantoja. Jääkauden jälkeen maa on kohonnut ja nostanut muinaiset rantakivikot nykyisten mäkien rinteille.  Kannattaa katsoa, mihin astuu ja istuu, sillä kivikot ovat myös käärmeiden suosiossa.

Ja päivän päätteeksi totesimme, että meidän marjat maistuvat – jälleen kerran – koirillemme…Mustikat, mustaherukat ja karviaiset maistuvat pimuille, Nopalle ja Veeralle. Ei se haittaa…. marjojen ”elämäntehtävänä” on tullakin syödyksi. Marjojen sisällä on siemenet eli kasvivauvat (oikeammin siemen- eli kukkakasvien alkiot), joista kasvaa uusia siemen– eli kukkakasveja. Kun eläin syö marjan, sen sisältämä siemen ei hajoa eläimen ruuansulatuskanavassa, vaan poistuu ulosteen mukana. Marjoja syövä eläin (tässä tapauksessa koira) levittää siis kasvia uusille elinympäristöille. Järkevää!

Tosin…olisi ollut kiva itsekin saada maistiaisia….

Nyt pystytämme teltan pihalle, ja painumme nukkumaan.